Tilat

Tutustu tiloihimme tarkemmin klikkaamalla allaolevia kuvia.

Akvaario on katutasossa sijaitseva 220 neliömetrin nykyaikainen monitoimitila. Täällä voit järjestää perhejuhlat, pitää tehokkaan kokouksen, koulutuksen tai seminaarin. Tilassa on esiintymiskoroke ja se on varustettu ajanmukaisin AV-laittein.

Catering- ja tilauskeittiömme valmistaa tilaisuuteesi lähi- ja luomuruokaa kerralla jopa 50 - 80 hengelle. Toimitamme keittiöstämme ruokia myös toivomaasi kohteeseen. Tarvittavat astiat ja kalusteet ulkoteltoista kaasugrilliin vuokraat kätevästi kauttamme.

Historia

Merjan isovanhemmat perustivat alkuperäisen Ravintola Keskuksen vuonna 1932 Helsingin Etelä-Haagaan. Vuonna 1938 Keskus siirtyi funkkistyylisen kivirakennuksen siipiosaan jossa toiminta jatkui vaiherikkaana aina 50-luvulle saakka.

Merja ja Juha ostivat Loviisan Eteläharjulta 70-luvulla valmistuneen funkkistyylisen kerrostalon liikesiiven. Tiloissa on aiemmin toiminut mm. ruokakauppa ja autoliike mutta viimeisen vuosikymmenen tilat olivat rapistuneet tyhjillään.

Monta ideaa oli kaksikon päässä pyörinyt etsittäessä tiloille sopivaa käyttötarkoitusta: varastoja, loft-asuntoja, ruokakauppa ja muita mitä ihmeellisempiä juttuja. Jotenkin vain "siiven" henki putkahti esiin ja mielikuvitus sai vallan. Asia oli päätetty: toimintakeskus, tilaussauna, viihdettä, kokouksia, ruokaa, yhdessäoloa.

Katutasoon siis tulkoon yksi suuri sali keittiöineen ja alakertaan hulppea saunaosasto kylpevälle kansalle. Ystävät jakoivat auliisti ideoitaan ja näin AKVAARIO ja SIIVEN ALLA saivat sinettinsä.

/ web design and tech by Drillsoft /